Leikki on mielentila
Jaa artikkeli:
Facebook
Twitter

Ihminen on leikkisä syntymästään saakka. Muutaman tunnin ikäinen vauva ’vastaa’ vanhemman kielen näyttämiseen tai suun leikkisään availuun matkimalla näitä ilmeitä. Tämä varhaisin leikkimisen muoto, vuorovaikutusleikki, rakentaa yhteyden kokemuksen vanhemman ja lapsen välille. Leikillä on valtava merkitys koko ihmisen kehityksessä – alkaen jo näistä varhaisista kokemuksista. Lapsi oppii leikin kautta elintärkeitä asioita: miten saada toiset reagoimaan ja miten muut reagoivat minuun. Sosiaalinen hymy alkaa noin kuuden viikon ikäisestä, kun vanhemmat houkuttelevat sen esiin lähestymällä lasta kujeilevasti, ilmeikkäästi ja hellästi. Vauvan hymy ja ilo puolestaan vahvistavat vanhempien onnistumisen kokemuksia vanhempana. Vuorottelu, kukkuu-leikissä piiloon meneminen ja toisen löytäminen, pallon heittely, päristelyt ja hellät kutittelut kuuluvat kaikissa kulttuureissa perusinhimilliseen tapaan vanhempien ja lasten välisessä kanssakäymisessä. Leikkisyys on ihmisten vahvin yhteyden muoto. Varhaisten vuorovaikutusleikkien kautta vanhemmat opettavat lapselleen sosiaalisia taitoja, luovat turvan ja yhteyden kokemusta ja tuottavat kyvyn kokea iloa ja mielihyvää. Liian yksin jäävä lapsi ei voi kokea näitä.

Vanhemman leikkisyydellä on erityinen merkitys myös lapsen ja vanhemman välisen turvallisuuden tunteen kannalta. Ilmeikkäästi, kekseliäästi ja hauskasti lastaan lähestyvä vanhempi kutsuu lasta puoleensa. Loruttelut, laulut, köröttelyt ja hyppyyttelyt eivät tuota vain mielihyvää lapselle, vaan peilaavat sitä, millaisena vanhemmat kokevat lapsen. Leikkisyys suhteessa luo pohjan lapsen minä-kokemukselle; olen arvokas, ihailtu ja minun kanssani on mukava olla. Joskus vanhemmat kokevat, etteivät osaa leikkiä lapsensa kanssa. Leikkitaidot ovat unohtuneet tai vanhemman kanssa ei ole leikitty tämän ollessa itse pieni. Leikkisyys ei kuitenkaan vaadi mitään erityisiä taitoja. Nautinto oman lapsen kanssa yhdessä olemisesta muodostaa leikkisyyden ytimen ja se voi tapahtua monessa muodossa: vierekkäin sängyllä pötköttäen, kirjaa lukiessa, keinuessa pihalla tai ihan missä tahansa arkisen tekemisen lomassa tapahtuvassa pysähtymisessä hetkeen.

Leikkiä on myös kutsuttu lasten ’työksi’. Syystäkin, leikkiessään vuorovaikutuksessa ensimmäisen ikävuoden aikana lapsi oppii sosiaalisen toiminnan perussäännöt. Myöhemmin toisella ja kolmannella ikävuodella rakenteluleikki sekä mielikuvitus- ja roolileikit puolestaan auttavat lasta harjoittelemaan eri ympäristöissä toimimista. Leikin perusolemukseen kuitenkin kuuluu, ettei se ole oppimistilanne. Leikki tuottaa itsessään nautintoa. Leikki syntyy vain riittävän stressittömässä tilanteessa. Se on mielentila, ei tiettyjen aktiviteettien suorittamista tai taidon harjoittelua. Leikki on aina joustavaa, kekseliästä, yllätyksellistä ja ilahduttavaa. Leikin avulla lapsi kokeilee ja tutkii asioita mielensä avulla; millaista olisi olla äiti tai toimia tietyssä ammatissa. Lapsi myös peilaa päivittäisiä kokemuksiaan leikin näyttämöllä. Oma mieli ei ikään kuin riitä, vaan lapsi siirtää tunnelmia, vuorovaikutustilanteita ulkoiseen toimintaan, leikkiin. Aggressiiviset tunteet, pettymykset, pelot – eli tunteet, joiden mielensisäisessä käsittelyssä on aikuisillakin paljon tekemistä – näkyvät taisteluleikeissä, kummitus- ja mörkötarinoissa jne. Lapsen leikkiin onkin tärkeä suhtautua vakavasti ja nimenomaan leikkisästi. Koskaan ei tulisi liikaa tukahduttaa kielteisiä, rajujakin tunteita, silloin lapsi selvästi yrittää saada niitä leikin avulla haltuunsa. Joskus leikki siirtyy kuitenkin ’todeksi’ ja esimerkiksi taisteluleikki muuttuukin todelliseksi tappeluksi lasten välillä. Tähän tarvitaankin jo aikuisen rajoja ja eron osoittamista leikin ja todellisuuden välillä. Lapsi kuitenkin vasta harjoittelee tätä rajanvetoa, joten aikuisten ymmärtävä ja tukeva suhtautuminen myös näissä tilanteissa on tärkeää.

Leikki toimii siltana ja terapeuttisena työvälineenä silloin, kun lapsen ja vanhemman suhteeseen on tullut haava, särö tai isompi murtuma. Myönteiset, onnistuneet kokemukset yhdessäolosta vaikuttavat voimakkaasti kummankin mielikuviin ja oletusmalleihin suhteessa olosta. Hyvä, lämmin koskettaminen, kannustava ohjaaminen ja lapsen aloitteisiin reagoiminen ovat työskentelyn kulmakiviä. Esimerkiksi Theraplay-terapia auttaa hauskalla tavalla turvallisempaan yhteiseen oloon myös silloin, kun tärkeät, jaetut varhaisvaiheiden leikit ovat puuttuneet ja tarpeeksi luottamuksellista sidettä ei ole vielä muodostunut, esimerkiksi sijais- tai adoptioperheissä. Terapiassa vanhempaa tuetaan eläytymään lapsen näkökulmaan sekä omien tapojen tutkimiseen. Ymmärryksen lisääntyminen tuo voimavaroja. Vahvistunut suhde on huikean arvokas molempien osapuolien mielenterveyttä vahvistava asia.

Saara Salo, PsT, psykologi, psykoterapeutti, Theraplay-terapeutti
Leea Mattila, psykologi, Theraplay-terapeutti

Julkaistu: 28.11.2016